Sydäntalven syleilyssä

Ainakin täällä Kaakonkulmalla on saatu nauttia oikeasta talvesta. Lunta ja pakkasta on riittävästi. Tekisi mieli sanoa, että riittää jo – molempaa lajia – mutta en sano. Kyllä tämä loskan, räntäsateen ja pimeyden voittaa.

Kuva on viime lauantain hiihtolenkiltä. Hiihtämisestä ei tahtonut tulla mitään, kun vähän väliä piti pysähtyä ihastelemaan peltojen yli levittäytyvää maisemaa.

Juuri ennen joulun Lapinreissua hankin pitokarvasukset. Voin kyllä suositella vastaavia tällaiselle itseni kaltaiselle satunnaiselle sunnuntaihiihtelijälle, joka ei viitsi nähdä vaivaa suksien voitelun eteen. Suksien valinta kannattaa tehdä huolella, koska suksien jäykkyyksissä on eroja. Eli pelkän pituuden ja painon perusteella ei kannata suksia ostaa, vaan niitä kannattaa vähintään testata niillä kaupan testereillä.

Pahoittelut epämääräisestä kuvauksesta, en itsekään tajua asiasta paljoakaan, mutta nämä ovat jo kolmannet ”pertsat” ja ensimmiset, jotka oikeasti toimivat minulla. Sovitin ainakin 5 erilaista paria, ennenkuin löytyi (myyjän mielestä) sopivat ja hän oli oikeassa. Noilla suksilla on helppo hiihtää!

Vuoden ensimmäiset

Olen ehtinyt tänä vuonna jo vähän neuloakin. Tämä pipo tosin valmistui pääosin jo viime vuoden puolella, mutta valmiiksi se tuli vasta tänä vuonna, joten menkööt tämän vuoden tilastoihin.

Malli on omasta päästä, lanka Novitan 7 Veljestä. Pipo meni lahjaksi ystävälle.

Viime tingassa valmistui tämä pienen prinsessan myssy, automatkalla ristiäisiin, jotka pidettiin pääkaupunkiseudulla. Malli on Novitan sivuilta, lanka samaisen tehtaan Baby merinoa. Yksi kerä ei ihan riittänyt nauhoihin, joten ne jäivät pois. Tein keskimmäisen koon mukaan, mutta myssystä tuli silti tosi reilun kokoinen. Ehkä se pääsee käyttöön sitten hieman myöhemmin.

Mutta mikä tärkeintä, sain kunnian ryhtyä kummiksi tälle pienelle ihmisen alulle ❤

Ristiäismekko on muuten äitini tekemä, se on ollut käytössä meillä sisaruksilla sekä nyttemmin heidän lapsillaan. Ehkä se joskus päätyy vielä heidän lapsiensa ristiäisiin.

Throwback vuoteen 2018

Blogi on ollut tauolla hetken, joten ehkä on hyvä luoda pieni katsaus menneeseen vuoteen. Näin on ehkä helpompi päästä juoneen mukaan.

Vuosi 2018 oli melkoinen tapahtumien vyöry. Tämä avautui itsellenikin kunnolla vasta, kun aloin selata puhelimen kuvia. Alkuvuosi sentään mentiin melko seesteisissä tunnelmissa. Kesää kohti tahti sitten vähän kiihtyi. Yritän pitää tämän lyhyenä, kuvat saavat puhua puolestaan.

Tammikuu

Tammikuussa sisustin omaa citykotia ja totuttauduin uudenlaiseen arkeen yksin. Kävin lenkillä uusissa maisemissa.

Helmikuu

Helmikuu meni hyvin samoissa tunnelmissa, kuin tammikuu. Talvi antoi parastaan ja kulutin paljon hiihtolatuja.

Sain näemmä neulottuakin jotain, yhtään en muista, että mihin tai kenellä nämä sukat päätyivät.

Maaliskuu

Maaliskuussa juoksulenkit alkoivat pidentyä ja säännöllistyä. Olin tuossa vaiheessa ilmoittautunut jo Tukholman maratonille ja Jungfraun maratonille.

Sain valmiiksi virkatun maton. Malli on Aura. En osannut lukea ohjetta ihan oikein, koska matto vähän kupruilee. Lisäilin varmaan jossain kohtaa liikaa silmukoita.

Huhtikuu

Huhtikuussa ei enää tarvinnut lenkkeillä yksin ❤

Toukokuu

Toukokuussa lomailin Mallorcalla. Tuo kuva kertoo kaiken sen ajan fiiliksestä 🙂 Mallorca oli kiva lomasaari, siellä riitti nähtävää ja koettavaa. Lämpöäkin oli sopivasti, vaikka toukokuussa helle helli enemmän Suomessa, kun välimerellä.

Toukokuussa osallistuin kahteen puolimaratoniin, tässä ollaan Helsinki City Runille lähdössä. Alkukuusta testasin kuntoa Saimaa puolimaratonilla.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa juoksin helteisen maratonin Tukholmassa. Pääsin maaliin, ajasta ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Kiva reissu oli ja hyvin järjestetty tapahtuma.

Kesäkuussa myös piipahdettiin ihailemassa Kolin kansallismaisemaa…

…rentouduttiin mökillä…

…sekä treenattiin seuraavaa koitosta varten.

Heinäkuu

Heinäkuu toi mukanaan suuren surun…

…mutta myös paljon kauniita hetkiä.

Heinäkuussa otin ensimmäistä kertaa tuntumaa siskon maantiepyörään. Siitä se ajatus sitten läksi. Ensi heinäkuussa – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – osallistun triathlonille Joroisissa.

Loppukuussa ylitin maaliviivan 21,1 km kohdalla Hämeenlinnassa. Helle ”helli” tälläkin kertaa juoksijoita.

Elokuu

Elokuu oli lämmin ja lempeä, siihen mahtui paljon kauneutta, haikeutta ja luopumista.

Syyskuu

Syyskuussa koitti jännittävä matka Sveitsin alpeille.

Jungfrau-marathon oli yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Pääsin maaliin n. 6 tunnissa. Maratonin lähtö oli 570 metrin korkeudessa maali 2300 metrissä, joten nousua oli ihan riittävästi. Reitti oli todella kaunis, ei ihme, että Jungfrau-maratonin sanotaan olevan maailman kaunein maratonreitti.

Loppukuusta kävimme Repoveden kansallispuistossa. Ehdimme päiväreissulla koluta vain puiston pohjoisosaa, joten nähtävää jäi vielä.

Lokakuu

Lokakuussakin riitti vielä lämpöä ja näemmä virtaakin. Tässä kavutaan mäkeä X-run -maastojuoksutapahtumassa Rauhan maastoissa.

Lokakuussa teimme päiväretken kotiseudun luontokohteisiin Kummakivelle ja Haukkavuorelle, josta kuva on.

Marraskuu

Marraskuu kiepautti arjen jälleen uusiksi. Ensimmäisessä kuvassa esiintyvät paperipallot löysivät paikkansa yhteisestä kodista.

Joulukuu

Joulukuussa pääsimme esittämään vuoden mittaan harjoiteltua parirengasesitystä paikalle pakotetuille saapuneille läheisille. Olo oli kuin lapsena koulun joulujuhlassa, jännitti ihan hirveästi. Olen harrastanut rengastrapetsia pari vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen esiintymisemme. Onneksi oli luottopari tukena ja turvana, yksin en olisi selvinnyt.

Joulunajan vietimme Levillä tunnelmallisessa vuokramökissä.

Vuoden viimeisenä päivänä kipusimme Kätkätunturille, josta avautui upea maisema Leville. Näihin tunnelmiin oli hieno päättää vuosi 2018.

Uusi alku (taas)

Uusi vuosi, uusi alku. Edellisestä postauksesta on hetki kulunut. Kolme vuotta melko tarkalleen.

Tässä välissä on niin sanotusti ehtinyt Vuoksessa vettä virrata. Olen eronnut, muuttanut naapurikaupunkiin, joutunut luopumaan rakkaista koirista, tavannut miehen, menettänyt äidin, muuttanut taas takaisin syntymäkaupunkiin ja opetellut uudenlaista elämää, johon kuuluu myös jälkikasvua. Tämä kaikki on tapahtunut parin vuoden sisällä.

Tähän pariin vuoteen on mahtunut paljon kaamosta, mutta myös monia kauniita ja valoisia hetkiä. Olen onnekas, kun minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat kannatelleet vaikeimpina hetkinä. Olen onnekas, kun olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.

Ajattelin, että perustaisin taas uuden blogin. Sitten päätin kuitenkin jatkaa tästä. Perustin tämän blogin alunperin koirien kuulumisille, mutta sitten aihepiiri laajeni ja rönsyili. Blogi kasvoi ja kehittyi, välillä taantui ja sitten taas heräsi eloon. Annetaan sille siis vielä mahdollisuus. Siinä näkyy eletty elämä. Se on hassu ja vähän nolo. Mutta niin se on elämäkin välillä, aina ei mene niinkuin Strömsössä.

Muutin blogin otsikon ja päivittelin sitä hiukan. Editoin muutamaa edellistä postausta, koska niissä olevat linkit eivät johtaneet enää minnekään. Muuten jätän vanhat postaukset elämään omaa elämäänsä. Ehkä niitä on mukava sitten joskus vanhana lukea ja yrittää ymmärtää omia mielenliikkeitään.

Aika näyttää, että saanko aikaiseksi ponnistaa blogin taas jaloilleen. Mikäli niin käy, niin saatte lukea yhtä sekavia sepustuksia, kuin aiemminkin. Punaisen langan päätä ei vieläkään ole löytynyt, vaan lankakerät ovat yhä iloisesti sekaisin.

Iloa ja valoa päivääsi!