Hellittiväthän ne pakkasetkin viimein. Kävimme Remun kanssa jäljellä jo pari viikkoa sitten talvitauon jälkeen. Siitä harjoituksesta ei jäänyt paljon raportoitavaa… Remulla on taas jo useamman viikon ollut mielessä vain ja ainoastaan yksi asia – tytöt. Sama ongelma on ollut esillä nyt jo kolmena keväänä ja aina aiemmin ongelmaan on ollut yksinkertainen ratkaisu, hormooni-implantti. Kävin sellaisen taas pari viikkoa sitten laitattamassa Remun niskaan, mutta nyt siitä ei tunnu olevan juurikaan apua.
Lenkillä ainut päämäärä on rynniä tyttöpissiltä toiselle ja jäädä sitten nuoleskelemaan niitä. Muutaman viikon takainen jälkikin meni pissien haisteluksi, joten siitä ei tosiaan ole paljon kerrottavaa.
Eilen otimme uuden yrityksen. Remulle tehtiin jäki isolle piha-alueelle, jossa ei oletettavasti ollut kulkenut koiria hiljattain. Häiriöinä oli vanhempia ihmisten jälkiä. Yöllä oli satanut lunta, mutta piha-alue oli suurilta osin aurattu. Pakkasta oli muutama aste ja tuuli kävi selän takaa kohti maalia. Jälki oli n. 2-300 metriä pitkä.
Remu oli hiukan kierroksilla kun läksimme matkaan, koska se oli joutunut odottelemaan autossa aika kauan. Annoimme jälken painua n. 15 minuutta, jonka aikaa Remu sai purettua suurempia höyryjä pois ennen kuin läksimme jäljelle. Remu malttoi hyvin haistella alkuhajun, mutta olisi heti lähtenyt väärään suuntaan, eli kävelytielle, missä oli paljon tuoreita koiranjälkiä.
Kun Remu aikansa yritti edetä kävelytien suuntaan, tarjosin sille uudelleen alkuhajua. Tällä kertaa Remu varmaan vasta oikeasti haisteli hajua ja yhdisti sen maassa kulkevaan jälkeen. Nyt lähdettiin oikeaan suuntaan. Remu jäljesti hyvin ja tarkasti, muutaman kerran se poikkeasi jäljeltä, mutta korjasi itse takaisin oikealle jäljelle. Matkalla oli ”pudonnut” esineitä maalimieheltä, Remu näytti hienosti kaikki esineet haistelemalla niitä. Muuta ilmaisua se ei vielä tarjonnut. Jäljellä oli myös yksi sattumalta harhaesine, johon Remu ei reagoinut, mikä on tosi hieno juttu.
Meille jäi harjoituksista tosi hyvä mieli, ainakin Remu nyt jo alkaa voida taas keskittyä muuhunkin kuin tyttöhajujen metsästykseen. Muutama seuraava kerta pitää veilä tehdä Remulle jälkiä puhtaisiin pihoihin yms. jossa ei kulje muiden koirien jälkiä, jotta saamme varmuutta ihmisjäljkeen ja hajuerotteluun. Remulla on niin voimakkaana varmaan vielä se koiraetsintätausta, että se herkästi valitsee tuoreen koiranjäljen ihmisen hajun sijaan. Mutta hiljaa hyvä tulee.
Toivottavasti hormooni-implanttikin alkaisi pian tehota, niin Remun stressitaso ja kierroksetkin vähän laskisivat. Jos muu ei auta, niin varmaan täytyy kastrointia alkaa harkita. Eläinlääkärin kanssa juteltiin ja hän oli sitä mieltä, että implanttikin on ihan hyvä vaihtoehto Remulle, jos sillä hyvin aina se vuosi kerrallaan pärjätään. Katsotaan nyt siis rauhassa vielä mihin suuntaan homma tästä kehittyy.
Takapihalla riittää vielä lunta…
Tuikkukin pääsi käymään viime viikolla eläinlääkärissä. Tuikku täyttää tässä kuussa jo 9 vuotta, joten kävimme tsekkaamassa että sillä on kaikki hyvin. Hampaat saivat kehuja, niissä ei ole vielä hammaskiveä eikä reikiä, vähän kulumaa vaan. Veriarvot olivat kaikki hyviä, eikä Gushingin taudista tai kilpirauhasvaivoista ollut merkkiäkään. Tuikun iho-ongelmat johtuvat varmaan allergiasta ja turvotus on yksnikertaisesti lihavuutta. Nyt meillä siis katsotaan vieläkin tarkemmin mitä Tuikku syö ja minkä verran. Onneksi sääkin alkaa suosia ja pääsemme taas pidemmille lenkeille ja kohta jo uimaankin, eiköhän lisäliikunta ja ruoka-annosten pienentäminen ala kohta näkyä.
Liian monta rautaa tulessa 