Koettua · kunto nousuun · neulottua · Yleistä höpinää

Kuplalapaset valmistuivat jo hyvän aikaa sitten. Onneksi tajusin kuvata ne heti tuoreeltaan, nyt ne ovat jo varsin käytetyn näköiset kun olen pitänyt niitä koiria ulkoiluttaessani -> hihnat ovat jo huovuttaneet lapasia melko tehokkaasti.

kuplalapaset

Malli: Kuplalapaset
Lanka: Novita 7 Veljestä
Puikot: 3,5 mm

Huomasin vasta kuvatessa, että toinen lapanen jäi yhtä mallikertaa lyhyemmäksi kun toinen. Mutta ei sitä onneksi käytössä huomaa. Virheen vuoksi lapaset jäivät kuitenkin omaan käyttöön, pukinkontti siis ammottaa vieläkin tyhjyyttään.

myrskyEino-myrsky kävi meilläkin kylässä viikko sitten. Kävimme juoksemassa silloin iltapäivällä ja kohtasimme pari tällaista näkyä. Puita oli nurin siellä täällä. Onneksi tietäääkseni mitään vakavampaa ei meillä päin sattunut, edes sähköt eivät menneet. Mökilläkin on puut pystyssä, mies kävi tsekkaamassa paikat myrksyn laannuttua.

Juoksumotivaatio on talveksikin nyt varmistettu, hommasin tällaiset:

icebugitIcebugeilla kelpaa juoksennella liukkaammallakin polulla 🙂

Remu vuorostaan lähettää nyt terkkuja. Remu on ollut vähän toipilaana jo reilun kuukauden. Hän tallasi johonkin terävään lenkkipolulla jokin aika sitten. Aluksi luulimme, että tassussa on vain pieni naarmu, kun Remu ei ontunut eikä mitään. Parin päivän jälkeen hän kuitenkin alkoi ontua ja menimme eläinlääkäriin. Ensimmäinen reissu ei tuottanut diagnoosia, saimme vain jotain salvaa mukaan. Ontuminen vaan paheni, joten suuntasimme toiselle eläinlääkärille. Tällä kertaa Remun tassusta löytyi reikä, joka putsattiin. Sillä kertaa saimme mukaan antibioottikuurin ja kehotuksen pitää lenkillä suojatossua jalassa.

Remu
Hetkeksi helpotti, mutta sitten ontuminen palasi vieläkin pahempana. Menimme taas eläinlääkäriä moikkaamaan ja nyt jalka kuvattiin. Mitään murtumaa tms. ei löytynyt, vain todella syvä reikä tassusta, jonka pohjalle oli kertynyt hiekkaa ym. Eläinlääkäri putsasi nyt tassun haavan pohjiaan myöten (ei ollut kivaa katseltavaa, onneksi Remu oli rauhoitettu ja autuaan tietämätön koko operaatiosta). Taas saatiin antibioottikuuri, salvaa ja puhdistusainetta mukaan.

Remu eläinlääkärissä
Remu-parka oli hieman pökerryksissä moisen kaivelun jälkeen, mutta tokeni tilanteesta yllättävän nopeasti. Tassua piti pitää sidottuna muutama päivä, se vuosi niin paljon verta, mutta muuten REmu ei mitenkään näyttänyt varoman tai ontuvan tassua, kun siinä pidettiin sidettä ja ulkoillessa tuollaista kumitossua.

Nyt pärjäämme pelkällä kumitossulla ulkona, sisällä ei tavita enää mitään suojaa.

Antibioottikuuri loppui tänään, toivotaan, että tassu nyt paranee, eikä uusia lääkkeitä tai tassunkaiveluita enää tarvita.

kunto nousuun · neulottua · Yleistä höpinää

Juostaan hyvän asian puolesta

Juoksuporukka Imatralla järjestää joulun alla pienen hyväntekeväisyystapahtuman Joulujuoksun merkeissä.

facebook_kuva_joulujuoksu

Joulujuoksun ideana on lahjoittaa 20 euroa Pelastakaa Lapset ry:lle (sillä rahalla yksi lapsi saa yhden päivän tukiperheessä), tulostaa itselleen juoksunumero, pukeutua jouluiseen asuun ja juosta 10 km. Jokainen voi juosta yksin tai ryhmässä, 10 km kerralla tai pienissä pätkissä, kunhan juoksu tapahtuu ennen jouluaattoa. Kuvia juoksusta voi lähettää Pelastakaa Lapset ry:lle, niitä sitten julkaistaan heidän sivuillaan ja Facebookissa.

Imatralla juoksuporukkamme juoksee Joulujuoksen yhteislenkkinä sunnuntaina 8.12. klo 15. Lähtö on urheilutalolta ja tarkoitus on juosta n.s pitkä Vuoksi, eli Imatrankosken sillan ja Tornansillan välit. Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki haasteeseen osallistuvat!

ruutu-pipo_paassa

Täällä pipotehtailu senkun jatkuu. Edellisen postauksen bling bling pipo valmistui jo jokin aikaa sitten, mutta en löytänyt sitä äsken kuvattavaksi. Se on jo hautautunut johonkin pipokasoihin. Bling bling -teema jatkui myös tässä Circuitry-pipossa (Ravelry-ohje). Luin ohjeen huolimattomasti ja neuloin vahingossa yhden mallikerran liikaa kuviota, joten piposta tuli turhan korkea, ainakin omaan päähän. Neuloin pipon 7 veljestä raita + Säde-langoilla.

ruutupipo

 

Säde-lankaa on vielä 1,5 kerää jäljellä, joutuu varmaan vielä jonkun bling bling kaulurin tekemään 🙂

kupla-lapaset_kesken

Pipoja olisi vielä voinut tehdä lisääkin, mutta sitten iski akuutti lapastarve. Sen verran on jo viileää ulkona, että pelkillä sormikkailla ei tarkene enää ulkoilla. Malli on neulojia viime aikoina villinnyt Kupla. En kyllä ihmettele yhtään miksi malli on niin suosittu, kupliin jää heti koukkuun, niitä on niin mukava neuloa!

 

 

kunto nousuun · neulottua · Yleistä höpinää

Pipopipopipo-marraskuu

OMG mitä kuvia, koittakaa kestää… Tällä kertaa siis kuvapläjäys pipoista, joita puikoilta on tipahdellut viime päivinä.

charlotte_pipo

Ensin esittelyyn pääsee ystävälle tilaustyönä neulottu Charlotta ensimmäinen. Ohje on Ulla-nettilehdestä. Lanka Regia Angora Merino, menekki vajaa 50 g. Piposta tuli aika pieni, toivottavasti mahtuu saajalleen tai sitten meni uusiksi. Lisäilin kyllä silmukoita vähän enemmän kun ohjeessa oli, mutta tulikohan silti tarpeeksi. Omaan päähän tuo mahtuu ihan hyvin, mutta minulla on tosi pieni pää.

kurpitsapipo

Charlotta oli niin hidasta neulottavaa ohuilla puikoilla, että välillä teki mieli neuloa jotain nopeasti valmistuvaa. Novitan Säde-langasta ja Sisusta yhdessä neulottuna tuli pipo, josta syntyi aivan liian suuri kenenkään päähän.  Purkuun meni mokoma tekele.

blingbling-pipo

Tykkäsin kuitenkin tuosta lanka-kombinaatiosta, joten uutta pipoa vaan puikoille. Nyt vähän ohuemmat puikot kehiin ja sama silmukkaluku, katsotaan mitä tästä tulee. Sileällä osuudella on 28 s/puikko ja resoriin kavensin 4 s pois joka puikolta.

Marraskuu osoittaa taas kaapin paikkaa kuvaajalle, sain sentään säädettyä tuohon viimeiseen pipokuvaan langan sävyn suht oikeaksi.

Neulomisen lisäksi täällä on harrastettu juoksua.

lenkilla

Lauantai-aamuna kävimme yhteislenkillä vaihteeksi Imatran Kylpylän maastoissa. Nopeimmat menivät menojaan jo ensimmäisissä nousuissa (johon minä jo hyydyin lähes totaalisesti), mutta onneksi uskollinen juoksukaverini Soile (kuvassa) jäi pitämään minulle seuraa ja hölkkäsimme parin muun kanssa hieman verkkaisempaa tahtia miltei 12 km lenkin, jonka varrelle mahtui mäki jos toinenkin. Välillä ehdimme pysähtyä vähän kuvaamaankin ja ihmettelemään mm. rannalla telttailevia (!) venäläisiä.

imuri

Tuikku haluaa lähettää myös terkkuja, tässä hän on mielipuuhassaan, vaanimassa imuria 🙂