Sisustusta

Sisustushaaveita mökille

Sade on sotkenut kesälomanviettosuunnitelmat pahan kerran. Koko viikon on satanut, jonka seurauksena mökin piha on yhtä kuravelliä. Näin ollen olemme joutuneet viettämään aikaa kotona.

Otimme osan mökin ikkunoiden peitelistoista mukaan maalattaviksi, mutta ne odottavat edelleen maalausta autotallissa, ehkä tänään?

Tuvan puolella ikkunan peitelistat ovat jo saaneet valkoista väriä pintaansa. Tarkoitus on tässä vaiheessa maalata kaikki nuo peitelistat ja katto valkoiseksi. Seinät saavat tällä erää jäädä alkuperäiseen asuunsa, mietin niiden maalaamista sitten myöhemmin, jos katon maalaus ei tuota tarpeeksi valoisaa lopputulosta.

Mökki on 70-luvulla rakennettu pyöröhirsimökki ja kaikki pinnat ovat siellä puuta. Aikojen kuluessa puu on tummunut ja kellastunut ja siten tunnelma melko tunkkainen ja pimeä. Luulen, että katon maalaus jo tekee ihmeitä mökin ilmeelle, mutta on minulla jo seiniinkin sävy valittuna, jos pimeys ei poistu pelkällä kattojen maalauksella. Lattialle pitäisi myös tehdä jotain, se on tosi huonossa kunnossa, mutta tänä kesänä sen kunnostus ei mahdu aikatauluun eikä budjettiin. Haaveilen lattian lipeäkäsittelystä, mutta se on kai melkoisen työläs operaatio ja mies on sitä mieltä, että ennemmin vaihdetaan uudet, leveämmät lankut lattiaan. Saas nähdä kuinka lopulta käy.

Verhot ompelin tupaan Jyskistä löytyneestä palakankaasta. Tykkään tuosta turkoosin ja hiekan yhdistelmästä verhoissa. Jatkoin samaa värimaailmaa sohvatyynyissä ja torkkupeitossa. Huonekalut siirtyivät mökille – yllätys yllätys – kotoa, mutta yllättävän hyvin nekin toimivat mökin värimaailmassa, vaikkakin jos olisin saanut valita ihan uudet huonekalut, olisivat ne olleet hiukan vaaleamman sävyiset. Nojatuoli on myös hieman liian kookas, mutta kyllä se paikkansa löysi.

Entiset omistajat jättivät mökille paljon kalusteita, mm. nämä nahkaiset rahit.

Rahien väri eikä materiaali oikein miellyttänyt silmää ja meinasin heivata ne kierrätykseen. Sitten keksin, että voisihan ne yrittää päällystää. Ajattelin ensin virkata päällykset trikookuteesta, mutta marketin alennushyllystä löytyi tarpeeksi Novitan Isoveli-lankaa sopivan värisenä, joten päädyin valitsemaan sen materiaaliksi. Virkkasin kaksinkertaisella langalla, saa nähdä miten rahit kestävät käyttöä. Toinen on jo valmiina, toinen vasta aluillaan. Yhteen rahiin kului 800 g lankaa.

Lisää tunnelmiä mökiltä, kunhan pääsemme sinne seuraavan kerran. Juuri nyt ei sada ilma näyttää jopa hieman kirkastuvan, joten toivoa on päästä sinne vielä tällä viikolla…

Yleistä höpinää

Haaveilua sateisena lomapäivänä

Tuikun ja Remun blogi on ollut vähän hiljainen, kuten myös käsityöblogi. Vuodatuksella on näemmä joku suurempi ongelma, joten käsityöblogin päivitys ei edes onnistu tällä hetkellä. Olen myös miettinyt koko blogin kuoppaamista, kun on enää niin vähän asiaa siihen aihepiiriin… Toisaalta blogin pito on kivaa, jää jotain päiväkirjamaista itsellekin muistiin ajankulusta.

Mutta kun olen jo Facebookissa ja Pinterestissä. Ja käsityöjuttuja voi laittaa Ravelryyn. Ja Instagramissa voi jakaa kuvia jos siltä tuntuu. Twitteriinkin loin tilin, mutta siellä tyydyn lähinnä seuraamaan muiden twiittejä. Millä ajalla sitä sitten enää bloggaa?

Tämänkin blogin piti käsitellä vain Tuikun ja Remun touhuja, mutta toisaalta olisi kiva postata muustakin elämästä, koirien temput kun nyt ovat päivästä toiseen aika samanlaisia, varsinkin nyt kun me ollaan oltu mökillä… Koirat siis lähinnä touhuavat siellä omia juttujaan: kahlailevat, metsästävät sammakoita, syövät heinää, marhaavat edestakaisin ja juoksentelevat välillä metsässä. Ei siitä kovin suuria tarinoita saa aikaiseksi.

Katsotaan nyt kuinka käy, ehkä jalostan tästä Tuikun ja Remun blogista jonkinlaisen lifestyle-blogin, johon voin raportoida kodin ja mökin remontoista ja sisustuksesta, käsitöistä, koirista ja muuten vaan itseäni kiinnostavista jutuista.

Tykkään muutenkin enemmän tästä WordPressin blogityökalusta kun Vuodatuksesta, josta aika on vähän jo ajanut ohi.

Mutta nyt jatkan haaveilua ja teen vaihteeksi vaikka inventaarion lankakaapissa 🙂 Jos siitä sitten vaikka aloittaisi tämän livestyle-osuuden seuraavassa postauksessa 😉