Ei elämästä selviä kolhuitta

Terveisiä juoksulenkiltä.

Joskus pitää vähän rypeä, että ymmärtää mikä on tärkeää ja merkityksellistä. Viime sunnuntain juoksulenkillä tein komean mahalaskun, mutta onneksi ei käynyt pahemmin. Muutamalla naarmulla ja nolotuksella selvittiin.

HCR jäi tosiaan juoksematta kun sitkeä flunssa piti otteessaan muutaman viikon.

Sinä aikana ehdin miettiä juoksua ja valmennusta, tavoitteita ja asioiden tärkeysjärjestystä.

Päätin keskeyttää Endurance-valmennuksen.

Valmennuksessa itsessään ei ole mitään vikaa, enkä halua sitä dissata. Tulin vaan siihen tulokseen, että en jaksa noudattaa niin tarkkaa ”lukujärjestystä” ja miettiä ja punnita jokaista suupalaa.

Elämä voi joskus olla makeaa – jos tuntuu siltä. Ajattelin muutenkin nyt tehdä asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä ja oikealta. Juoksen silloin kun se tuntuu hyvältä ja lepään silloin kun tuntuu siltä.

Ei sillä ole väliä, pystynkö juoksemaan puolimaratonin alle kahden tunnin ikinä. Juoksen sen niin kovaa kun se kulloinkin tuntuu hyvältä. Pääasia, että nautin juoksusta. Keväällä homma alkoi jo mennä vähän hampaat irvessä meiningiksi ja sitä en harrastukseltani halua. Koska harrastushan juoksu minulle on, mukava, rentouttava harrastus.

Raps raps raps, sunnuntaina ajattelin että pitäisi äänittää juoksuaskeleiden rapinaa. Sitä voisi sitten kuunnella kun haluaa rentoutua 🙂

Keväisiä tunnelmia Tukholmasta

Terveisiä Tukholmasta! Olin sillä tiistaista perjantaihin opintomatkalla. Tukholmassa kevät oli selvästi pidemmällä kuin täällä kotimaassa, jossa lunta riittää vielä hyvin hiihtämiseen.

Tukholma oli paitsi keväinen, myös erittäin mielenkiintoinen. Saimme kuulla monta mielenkiintoista luentoa ja pääsimme tutustumaan mm. Yasuragi– kylpylään. Heti kun rikastun menen sinne lomailemaan, aivan ihana paikka!

Ruotsalaiset ovat kyllä ihania tyyppejä. Kaikki ottivat meidät iloisina vastaan ja kertoivat ylpeinä työstään, olipa kyseessä sitten johtaja tai asiakaspalveluhenkilö.

Tuo kuva kertoo varmasti enemmän kuin ne kuuluisat 1000 sanaa. Tämän viestin saimme paikallisen päivittäistavarakaupan henkilökunnalta.

Vaikka reissussa on aina mukavaa, on kotiinkin aina ihana palata. Myös koirista oli ilmeisen mukavaa kun tulin, sen verran perusteellisen naamapesun sain. Nyt molemmat nukkuvat tyytyväisinä, kun ei tarvitse enää vahtia ja odottaa. Kyllä niitä olikin jo ikävä!

Muistatteko muuten nämä?

Niistähän piti tulla sukat, mutta sitten ne päätyivätkin lapasiksi.

Hyvin ehtivät valmiiksi vielä tämän talven lumille 🙂

Matkaneulontaa

Suoritan työn ohessa erikoisammattitutkintoa. Siihen kuuluu lähiopetusjaksoja, joista tämänkertainen suuntautui Pohjanmaalle. Se taas tarkoitti n. viittä tuntia junakyytiä. Ja junamatkallahan voi kuluttaa aikaa kätevästi neulomalla.

Nappasin matkalle mukaan pari kerää Maijaa ja pyöröpuikot. Sukkaa näyttää taas pukkaavan. Tämän verran sain aikaiseksi tulomatkalla, huomenna odottaa sama rupeama kotiin päin, katsotaan mihin vaiheeseen silloin päästään.

Nyt pitää alkaa valmistautumaan yhteiseen illanviettoon. Ei täälläkään vapaa-ajanvietto-ongelmia tunnu olevan.

Remun jälki 29.4.

Pistimme tänään treenit pystyyn kolmen naisen voimin Lappenrannassa. Sää oli kauniin keväinen, hiukan pohjoistuulta, lämpötila +13. Paikka katsastuskonttori auto-sunin takana. Maalimies: Laura

Remun jälki läksi katsastuskonttorin pihasta, kulki kävelytiellä Kauppakadulle, kääntyi vasemmalle Kauppakadun vartta kulkevalle pyörätielle ja kääntyi sitten taas vasemmalle auto-sunin pihaan.

Remu oikaisu heti jäljen alussa suoraan pyörätielle, vaikka Laura oli kiertänyt kävelytielle toisesta kohdasta. Annoin oikaista, koska hajua varmaan tuli paljon sieltä kävelytieltä. Remu läksi heti oikeaan suuntaan ja nosti melkein heti ensimmäisen esineen. Remu ei vielä ilmaise esineitä muuta kun jäämällä nuuskimaan niitä. Ensimmäisessä risteyksessä kohtasimme haasteen kun kävelytiellä kulki toinen koira. Pysäytin Remun ja odotimme että koiran meni ohi. Remu ei juurikaan välittänyt koirasta (hurraa) vaan läksi risteyksestä ihan oikeaan suuntaan. Matkalla kohtasimme monta pyöräilijää, kävelijää ja vaikka mitä, mutta Remu ei näyttänyt edes huomaavan näitä häiriöitä. Välillä pysähdyimme laiduntamaan ruohoakin, ja lisäksi jouduin pysäyttämään Remun useasti muun liikenteen vuoksi, mutta hyvin se aina jatkoi työskentelyä pysähdysten jälkeen.

Viimeisessä ”risteyksessä” Remu men ensin ohi, mutta huomasi itse Hukanneensa jäljen, palasi takaisin ja nosti viimeisen esineen. Edessä oli vielä yksi haaste, pelottavat metallirappuset, mutta niistäkin selvittiin. Loppu menikin ilman häiriöitä perille saakka.

Hyvät treenit, Remu häiriintyy koko ajan vähemmän häiriöistä ja nostaa nyt hyvin kaikki esineet. Nyt vaan ilmaisua kehiin ja pikkuhiljaa pidempiä ja vanhempia jälkiä.

Alla vielä hieno sormipiirros jäljestä…

Nuuskuttelua

Tänään harjoiteltiin taas Remun kanssa teepurkin haistelua. Tein nyt niin, että naksautin vasta kun Remu purkin haistelun jälkeen istui. Hiukan oli aluksi hankalaa, ensin ei meinannut istumista tulla ja sitten taas unohtui purkin haistelu ja tarjottiin vain istumista… Mutta lopulta sain pari onnistunutta toistoa ja sen jälkeen lopetin ja asia jätettiin taas hautumaan.

Teepurkin haistelua

Kuvasin äsken meidän hajupurkkihaistelua… En ole ihan varma teenkö tuon oikein, eli siirtelen purkkia eri kohtiin ja välillä pidän sitä kädessä. Kerran ainakin mokasin kun naksautin vahingossa Tuikulle… Lopuksi Remu alkoi jo tarjota istumista haistelun jälkeen.

Oliko toistoja mielestänne sopiva määrä? Jatkanko vielä tätä harjoitusta vai pitäisikö jo alkaa ottaa tyhjää purkkia mukaan harjoitukseen?

Remun uusi harrastus

Aloitin Remun kanssa uuden harrastuksen, ID-jäljen. Ja jotta voisimme tarkastella etenemistä kyseisessä harrastuksessa on tärkeää pitää kirjaa harjoituksista, jotta harjoituksia voidaan analysoida. Siitäpä juohtui mieleen, että minulla on tällainen blogi, ihan vaan koirille pyhitetty. Hiukan harvakseltaan päivittyvä näemmä, mutta josko tämä uusi harrastus nyt antaisi uutta intoa kirjata tekemisiä ylös hiukan useammin.

ID-jälki on hajutunnistukseen perustuvaa jäljestystä, eli suomeksi koiralle annetaan haju, jonka perusteella sen pitäisi löytää maasta jälki, jota seuraamalla pitäisi löytää oikea kohde, eli siis se, jonka hajua koiralle tarjotaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jotta koira tällaiseen suoritukseen luotettavasti pystyy, on harjoiteltava säännöllisesti usean vuoden ajan.

Periaatteessa laji on meille tuttu jo Porvoon vuosilta. Harjoittelimme siellä Remun kanssa koiraetsintää, joka myös perustuu hajutunnistukseen. Koiraetsinnästä voit lukea lisää täältä.  Koksa täälläpäin Suomea ei koiraetsintää harrasteta, kävi harjoittelu aika mahdottomaksi. Nyt aloitamme siis koko homman puhtaalta pöydältä ja yritän opettaa Remulle ID-jäljen siten, kuin se esim. poliisikoirille opetetaan. Hajutunnistuksen opettamisen periaatteesta löytyy atikkeli esim. täältä.

Emme tähtää Remun kanssa tosietsintöihin, vaan harrastamme omaksi iloksemme. Remu nauttii jäljestyksestä suunnattomasti ja se kuluttaa postitiivisella tavalla energiaa touhukkaalta koiralta. Emme harrasta missään seurassa vaan pienellä harrastusporukalla, jonka onnekseni löytyi täältä Etelä-Karjalasta.

Nyt olemme siinä pisteessä, että Remulle aletaan opettaa hajuerottelua hajupurkkien avulla. Toistaiseksi Remu on opetellut haistelemaan pilttipurkkia, jonka sisällä on teelle tuoksuva sideharson pätkä. Aivan menestyksekkäästi haistelun opettelu ei ole alkanut, Remu nimittäin kyllä oppi heti yhdistämään purkin palkkaan, mutta hän kuvittelee, että purkkia pitää pukata kuonolla… Eli lähtöruudussa ollaan yhä tämän asian kanssa. Kun saan opetettua, että palkka tulee haistelusta, opetetaan seuraavaksi ilmaisu. Ilmaisu on siis ele, jolla Remun on tarkoitus kertoa minulle, että hän on löytänyt hajun. Ajattelin, että Remulla sopisi ilmaisuksi istuminen.

Sitten kun tämä alkaa sujua, tarjotaan koiralle useampi purkki haisteltavaksi, joista vain yhdessä on teen haju, loput ovat tyhjiä. Näisät purkeista koiran pitäisi löytää teen hajuinen purkki ja ilmaisemalla kertoa minulle, mikä se nistä purkeista on. Mutta tähän meillä on vielä matkaa, lisää siitä sitten tuonnempana.

Koska Remulla on jälkitaustaa ennestään, on sen kanssa kokeilti ID-jälkeä nyt pari kertaa asfaltoidulla parkkialueella, vaikkei esineiden ilmaisu olekaan vielä hallussa. ID-jälkeä lähdetään opettelemaan nimenomaan asfaltilla, koska siinä on mahdollisimman vähän muita hajuja. Jäljet ovat aluksi hyvin lyhyitä, vain muutaman kymmenen askelta.

Ensimmäisella kerralla Remun jälki oli suora ja sitä oli vahvistettu jäljentekijän hajulla suihkuttamalla jäljelle vettä (jossa jäljentekijä oli pessyt kasvonsa) Jäljellä oli lisäksi kaksi esinettä. Alkuhaju oli sidetaitos, jossa oli jäljentekijän hajua, haju annettiin pilttipurkista, jossa oli kannessa reikiä.

Remu otti alkuhajun hyvin ja läksi määrätietoisesti jäljestämään, Remu jäljesti n. 1/2 m sivussa koko matkan. Esineisiin Remu ei reagoinut lainkaan. Remu ei myöskään pysähtynyt jäljen loppuun vaan olisi jatkanut poistumisjälkeä.

Aika: 1.1. klo 15:00 Paikka: Piikadun parkkis, Sää: -5 astetta pakkasta, tyyntä, Maalimies: Sari Pituus: n. 10 metriä Huomioita: Remulle voi olla pidempi jälki, esineitä harjoiteltava

Toisella kerralla Remulle tehtiin tarkoituksella pidempi jälki, jossa oli lisäksi lolme 90 asteen kulmaan. Jäljellä laitettiin kaksi esinettä ja kasvojenpesuvettä suihkutettiin taas askelille. Remu otti hyvin alkuhajun (joka tarjottiin taas lasipurkista) ja läksi innokkaasti matkaan. Remu jäljesti hyvin ja tarkasti jäljen päällä, eivätkä kulmat tuotteneet vaikeuksia. Remu missasi taas lopun (niin minäkin, oli pimeää) ja pääsin palkkaamaan sen vasta poistumisjäljeltä. Ei reagointia esineisiin.

Aika 7.1. klo 15:30 Paikka: Terästornin parkkis Sää -4 astetta pakkasta, tyyntä, juuri satanutta lunta n. 3 cm auratulla pihalla Maalimies Laura, pituus: n. 100 metriä. Huomiot:  Jatkossa pitää maalimies hakea autolla pois lopusta tai ainakin merkata loppu niin hyvin, että huomaan sen. Esineitä harjoiteltava.

Tänään kokeillaan vielä teepurkin haistelua, kunhan arvon haistelija heräilee päviäuniltaan…