Koettua · Opittua

Remun jälki 29.4.

Pistimme tänään treenit pystyyn kolmen naisen voimin Lappenrannassa. Sää oli kauniin keväinen, hiukan pohjoistuulta, lämpötila +13. Paikka katsastuskonttori auto-sunin takana. Maalimies: Laura

Remun jälki läksi katsastuskonttorin pihasta, kulki kävelytiellä Kauppakadulle, kääntyi vasemmalle Kauppakadun vartta kulkevalle pyörätielle ja kääntyi sitten taas vasemmalle auto-sunin pihaan.

Remu oikaisu heti jäljen alussa suoraan pyörätielle, vaikka Laura oli kiertänyt kävelytielle toisesta kohdasta. Annoin oikaista, koska hajua varmaan tuli paljon sieltä kävelytieltä. Remu läksi heti oikeaan suuntaan ja nosti melkein heti ensimmäisen esineen. Remu ei vielä ilmaise esineitä muuta kun jäämällä nuuskimaan niitä. Ensimmäisessä risteyksessä kohtasimme haasteen kun kävelytiellä kulki toinen koira. Pysäytin Remun ja odotimme että koiran meni ohi. Remu ei juurikaan välittänyt koirasta (hurraa) vaan läksi risteyksestä ihan oikeaan suuntaan. Matkalla kohtasimme monta pyöräilijää, kävelijää ja vaikka mitä, mutta Remu ei näyttänyt edes huomaavan näitä häiriöitä. Välillä pysähdyimme laiduntamaan ruohoakin, ja lisäksi jouduin pysäyttämään Remun useasti muun liikenteen vuoksi, mutta hyvin se aina jatkoi työskentelyä pysähdysten jälkeen.

Viimeisessä ”risteyksessä” Remu men ensin ohi, mutta huomasi itse Hukanneensa jäljen, palasi takaisin ja nosti viimeisen esineen. Edessä oli vielä yksi haaste, pelottavat metallirappuset, mutta niistäkin selvittiin. Loppu menikin ilman häiriöitä perille saakka.

Hyvät treenit, Remu häiriintyy koko ajan vähemmän häiriöistä ja nostaa nyt hyvin kaikki esineet. Nyt vaan ilmaisua kehiin ja pikkuhiljaa pidempiä ja vanhempia jälkiä.

Alla vielä hieno sormipiirros jäljestä…

20120429-215356.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s