Helteisiä juoksukokemuksia

Huh hellettä, sanoi hölkkääjä, kun maratonia suoritti. Tässä siis vihdoin raporttia TET Riga Marathonilta.

Saavuimme Riikaan jo pari päivää ennen juoksua, perjantaina. Juoksunumerot haettiin nekin jo samana iltana, kun expo oli jo avattu. Silloin lämmin sää tuntui ihanalta ja muutenkin oli hyvä fiilis. Expo oli Radisson Blu Latvija Conference & Spa Hotelissa ja siellä homma toimi hienosti. Henkilökuntaa/vapaaehtoisia oli paljon, eikä jonottaa juurikaan tarvinnut.

Hotellissa oli näköalabaari, josta avautui hulppea näkymä kaupungin ylle. Me majoituimme Forums hotellissa, joka sijaitsee vanhassa kaupungissa. Hotelli oli kohtuuhintainen ja viihtyisä. Ainut miinus oli ainakin alimpiin kerroksiin kantautuvat kadun äänet. Hotellista löytyi korvatulpat, joten onneksi äänet eivät sitten lopulta haitanneet. Ilmastointia ei ollut, mutta onneksi helle ei vielä ollut kestänyt montaa päivää, joten huone ei ollut ehtinyt lämmetä aivan sietämättömän kuumaksi.

Jurmala

Lauantaina hyppäsimme paikallisjunaan ja suuntasimme Jurmalaan viettämään rantapäivää. Junia kulkee Riikan ja Jurmalan välillä tiuhaan aamusta iltamyöhään, eikä reilu 5 euron lippu kahdelta aikuiselta edestakaisesta matkasta tee pahaa lovea matkabudjettiin 🙂 Me jäimme pois Majorin asemalla, muitakin vaihtoehtoja olisi ollut, Jurmalan rantahan on useita kilometrejä pitkä ja junarata seurailee rantaviivaa.

Tuolloin toukokuussa rannalla oli vielä hyvin tilaa. Vuokrasimme aurinkotuolit ja nautittiin rantaelämästä koko päivä. Rannalla oli useampia baareja ja ravintoloita sekä ruotsinlaivan mieleentuova hotellikompleksi.

Illansuussa suuntasimme takaisin Riikaan valmistautumaan aamun juoksuun.

Maraton

Maraton starttasi aamulla puoli yhdeksältä. Itse tykkään aamujuoksuista, on kivempi, että juoksua ei tarvitse odottaa koko päivää, eikä aamusta ole yleensä niin kuumakaan.

Ennen lähtöä oli loistofiilis 🙂 Menin alle 4 h tavoiteajan lähtöryhmään odottelemaan strattia. Siinä kohtaa aina jännittää, kun odottelee lähtölaukausta. Matkaan päästiin yllättävän sujuvasti, ei ollut pahaa ruuhkaa, vaikka puolimaratonin juoksijat läksivät samaan aikaan. Sain heti alusta siis hyvän rytmin ja vauhdin päälle.

Aika nopeasti alkoi aurinko lämmittää ja jo ensimmäisten kilometrien jälkeen oli aika tuskainen olo. Juoksin tasaisia n. 5.20-5.30 vauhtisia kilometrejä. Juomapisteillä join reilusti ja osan vedestä kaadoin päähän (lippiksen alle). Puolimatkassa olin vielä tavoitevauhdissa (eka puolikkaaseen meni alle 2 h), sen jälkeen alkoi vaikeudet.

Jano yltyi välillä ihan sietämättömäksi ja ensimmäistä kertaa ikinä minun piti poiketa puskapissillä n. 26 km kohdalla. Helteen takia piti juoda niin paljon, että osa tuli sitten läpi. Sen jälkeen en saanut juoksua enää kulkemaan. Tajusin, että alle 4 h aikaan ei ollut enää mahdollisuutta.

Ihan lopussa myös 4.15 jänikset painelivat ohi. Yritin pysyä heidän perässään, mutta en kyennyt siihenkään. Pääsin maaliin hieman alle 4.18 ajassa.

Jalat olivat tuossa kohtaa ihan loppu. Hyvä että päästin alas tuolta kuvauskorokkeelta 😀

Tavoite jäi tällä kertaa saavuttamatta. En tiedä voiko asiasta kokonaan säätä syyttää, ehkä sillä joku vaikutus oli, mutta tuskin olisin päässyt alle 4 tuntiin viileämmässäkään säässä.

Juoksu oli kuitenkin rankin tähän astisista. Jalat olivat kipeänä monta päivää juoksun jälkeen ja palautuminen otti monta päivää.

Riika

Riika oli kyllä kiva kaupunki. Voi olla, että menemme kesälomalla sinne uudelleen perheen kanssa.

Kaupungissa on kauniita puistoja ja vanha kaupunki on täynnä toinen toistaan hienompia rakennuksia.

Ravintolatarjontaa on paljon ja hintataso on kohtuullinen.

Kuka tietää, vaikka ensi keväänä koittaisi uusi yritys maratonilla. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hyvin järjestetty ja siellä oli kiva tunnelma.

Kohti kesän ensimmäistä tavoitetta

Enää kaksi viikkoa aikaa kevään ensimmäiseen koitokseen, eli Riikan maratoniin. Taitaa vaan se H-hetki tulla liian aikaisin – tavoitetta ajatellen. Asetin syksyllä kunnianhimoisesti tavoitteeksi päästä Riikassa alle neljässä tunnissa maaliin.

Nyt tuntuu vähän siltä, että ei se taida mennä. Vaikka olen kyllä juosta jurruttanut läpi talven. Välillä on satanut jääpuikkoja naamaan ja joskus se naama on muuten vaan jäätynyt, kun vastatuuleen on puskettu. Usein on ollut tuollainen fiilis, kuin kuvassa näkyy.

Minulla on ohjelma, jonka mukaan olen suorittanut, joten teoriassa alle 4 tunnin kunto pitäisi olla mahdollinen, mutta… En ole noudattanut ohjelmaa 100 %. Ei ole riittänyt kunto, aika eikä motivaatio. Välillä on ollut viikkoja, että kaikki on mennyt ihan hyvin, mutta toisinaan tuntuu, ettei tossu ole tahtonut nousta yhtään. Joka lenkille on ollut tavoitevauhti. Niistä ehkä 30 % olen pystynyt juoksemaan tarpeeksi kovaa.

Lisäksi olen korvannut osan juoksuista pyöräilyllä ja uinnilla, koska triathlon…

Näin jälkiviisaana voin todeta, että tuli ahnehdittua vähän liikaa tavoitteita yhdelle kesälle. Siinä alle 4 tunnin maratonissa olisi ollut haastetta jo ihan riittämiin. Mutta että triathlon vielä ihan kylmiltään, ilman minkäänlaista uinti- tai pyöräilytaustaa.

Pyöräilykilsoja olisi pitänyt saada tähän mennessä kasaan jo paljon enemmän. Se on triathlonissa pisin osuus, jossa on myös mahdollista saada aikaa paremmaksi. Minulla keskinopeus on nyt pyörinyt lenkeillä siinä 24 km/h. Sen pitäisi olla mielellään siellä lähempänä 30 km/h.

Uinnissa olen edelleen surkean hidas. Olen ottanut pari yksityistuntia ja nyt käyn tekniikkaryhmässä kerran viikossa. Silti uintitekniikka on vielä aivan hakusessa. En uskalla edes ajatella, että mitä uiminen on sitten avovedessä.

No mutta jostain se on aloitettava. Kunhan saan Riikan pois päiväjärjestyksestä, keskityn vain noihin kahteen viimeeksi mainittuun lajiin ja käyn juoksemassa vain kerran, pari viikossa. Parempi, ettei aseta tälle kesällä triathlonin suhteen muuta tavoitetta, kun maaliin pääsy.

Eikä tämä kevät nyt ihan pelkästään surkeaa rämpimistä ole ollut. Olen minä kuitenkin vähän oppinut uimaan ja pyöräily tuntuu kivalta, vaikka vauhti ei päätähuimaavaa olekaan. Toisinaan tossukin nousee lenkillä ihan hyvin. Ja ennenkaikkea olen saanut olla terveenä koko talven ja kevään.

Lähimatkailuakin on ehditty hieman harrastaa. Kävimme pari viikkoa sitten retkellä Kemppilän Myllykoskella. Miten noloa, että en edes tiennyt näin hienon vesiputouksen olemassaolosta. Ja tämä upea paikka löytyy siis puolen tunnin ajomatkan päästä kotoa.

Paikka on aivan mieletön näin keväisin, kun vettä on paljon. Kannattaa käydä katsomassa, jos täällä päin Suomea liikuskelee.

Ja tämä ihanuus on valloittanut kaikkien sydämet. Rauha on osoittautunut tosi reippaaksi ja sosiaaliseksi pennuksi.

Kaiken kaikkiaan elämä on siis mallillaan ja siitä täytyy olla kiitollinen. Ja jos sattuu tosi hyvä päivä, niin aika lähelle sitä maagista neljää tuntia saatetaan siellä Riikassa päästä. Nyt ei enää ole paljoakaan tehtävissä, muuta kun malttaa levätä tämä loppuaika.

Perheloma Teneriffalle

Kuluvan kuun puolivälissä koitti koko poppoon hartaasti odottama talviloma Kanarian lämpöön. Rauhan tulo vain kolme viikkoa ennen matkalle lähtöä meinasi aiheuttaa hiemaan päänvaivaa, mutta onneksi hänet saatiin kasvattajaperheeseen hoitoon ja kaikki meni siellä tosi hienosti.

Teneriffalle lähdettiin ennen kaikkea auringon ja lämmön vuoksi ja sitä siellä riittikin koko viikoksi. Olimme valinneet kohteeksi juuri Teneriffan ja Playa de las Americaksen sen takia, että siellä on Kanariansaarten takuuvarmin aurinko.

Mitään paikallista kulttuuria tuonne ei kannata lähteä hakemaan, paikka on tehty puhtaasti turisteille. Mutta mikäli kaipaa aurinkoa, rantaa, shoppailua tai sporttisempia loma-aktiviteetteja, niin Play de las Americas on oikea valinta.

Koska olimme liikkeellä kahden esiteinin kanssa, oli All Inclusive meille helpoin ja edullisin vaihtoehto. Päädyimme Parque la Paz -nimiseen hotelliin, josta oli kävelymatka rannalle ja keskustaan. Hintaan kuului aamiainen, lounas, päivällinen sekä välipalat ja virvokkeet siinä välissä, joten nälkä ei päässyt yllättämään missään vaiheessa.

Hotellilla on viihtyisä allasalue, jonka yhteydessä oli myös baari ja lounasravintola. Lapsille ja miksei muillekin oli pelejä ajankuluksi. Pojat viihtyivät hyvin altaalla ja altaassa 🙂

Hotelli itsessään oli hieman nuhruinen, mutta sitä remontoitiin parhaillaan. Me saimme huoneen rannan suuntaan ja sinne kuului kyllä tosi selvästi musiikki läheisistä ravintoloista joka yö. Yritimme vaihtaa huonetta, mutta se ei onnistunut. Onneksi meillä oli korvatulpat mukana, muuten ei nukkumisesta olisi tullut mitään.

Siam Park

Siam Park on melko uusi vesipuisto parin kilometrin päässä keskustasta. Me menimme puistoon kävellen, mutta sinne pääsee bussilla tai taksillakin helposti, jos helteessä kävely ei nappaa.

Vesipuistossa meni rattoisasti koko päivä. Liukumäkiä oli monenlaisia. Lisäksi alueella oli rauhallisempaan nautiskeluun kaksi ”rantaa”, joista toinen on lapsille suunnattu. Poikien mielestä isompi, Siam beach oli koko saaren paras ranta. Se saattoi johtua aaltokoneesta 🙂

Teide

Yhdeksi päiväksi vuokrasimme auton, jolla ajelimme saaren länsirannikon kautta Teidelle. Teneriffalla on helppo liikkua autolla ja autovuokraamoja löytyy useita.

Matkan varrella oli henkeäsalpaavia maisemia ja idyllisiä pikkukyliä. Katseltavaa olisi hyvinkin riittänyt vielä toiseksikin päiväksi. Nyt emme ehtineet saaren itärannikkoa ihmettelemään lainkaan.

Varsinainen päämäärämme olikin Teide. Sää suosi tässäkin asiassa ja pääsimme vuoren huipulle asti, viimeinen etappi piti taittaa köysiradalla. Liput köysiradalle kannattaa muuten ostaa ennakkoon netistä.

Maisemat Teiden huipulla olivat kuin kuusta. Pelkkää laavakiveä. Huipulla oli myös melko kylmä, joten kannattaa varata lämmintä päälle.

Huipulla sai olla vain tunnin ilman erikoislupaa. Hyvin siinäkin ehti ihmetellä kaunista maisemaa.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä ihmettelemään saaren suurinta mäntyä.

Vuoristotiet olivat kapeita ja mutkaisia, joten varovainen kannattaa olla. Varsinkin, kun tiet ovat täynnä pyöräilijöitä.

Pyöräretket Teneriffalla

Sattumalta siskoni lomaili Teneriffalla osittain yhtä aikaa meidän kanssa. Ja sehän tiesi sitten lisäohjelmaa minulle. Sisko oli vuokrannut meille pyörät pariksi päiväksi, joten pääsin sitten uudelleen ihmettelemään kapeita ja mutkaisia vuoristoteitä, tällä kertaa pyörän selästä.

Osallistuimme opastetulle retkelle kahtena peräkkäisenä päivänä. Hiukan minua hirvitti, että miten selviä retkistä, koska pyöräilykokemusta on lähes nolla ja maasto ei tosiaan ole helpoin mahdollinen tuolla saarella.

Vuokraamossa oli hyvä palvelu ja pyörät olivat tosi hyväkuntoisia, aivan uudenveroisia. Molemmat retket alkoivat vuoristosta, jonne meidät kuljetettiin autolla.

Retket olivat pituudeltaan 50-65 km ja molemmissa retkissä oli nousua yli kilometrin verran. Maanantain retki oli mielestäni rankempi, kun tiistain. Se saattoi johtua kyllä siitäkin, että maanantain retkellä olin epävarmempi ja arempi laskemaan mäkiä alas. Tiistaina homma alkoi jo sujua.

Pyöräily oli kyllä mahtava kokemus kaikin puolin, suosittelen kokeilemaan! Aivan varmasti palaan vielä saarelle pyöräilemään, ensi kerralla olen paremmassa kunnossa 😀

Pyöräretkille kannattaa varustautua myös lämpöisillä vaatteilla, ylhäällä vuorella on viileää ja alaspäin lasketellessa viima tuntuu kylmältä.

Meillä oli omat kypärät ja pyöräilykengät mukana, mutta nämäkin olisi käsittääkseni saanut vuokrattua tarvittaessa.

Muut aktiviteetit

Pari kertaa kävin juoksemassa, kerran aamulla miehekkeen kanssa ja toisen kerran illalla yksikseni. Rantaa pitkin kulkeva tie on useita kilometrejä pitkä ja mukavan tasainen juoksua ajatellen, mutta varsinkin illalla se on melko ruuhkainen.

Maisemat olivat kyllä kohdillaan iltalenkillä.

Uintiakin yritin kerran harrastaa altaassa, mutta minut häädettiin sieltä pois, koska allas kuulemma putsataan aina aamuisin juuri siihen aikaan. 25 metriä ehdin suorittaa 🙂

Meressäkin uin vähän, mutta suolavesi suussa maistui niin pahalta, että siitäkään ei oikein tullut mitään. Lisää treeniä, niin ehkä oppisin uimaan ilman, että juon samalla litratolkulla sitä vettä 😀

Mutta yhteenvetona tosi kiva loma, johon mahtui sopivassa suhteessa löhöilyä ja urheilua. Nyt haaveilen jo uudesta matkasta Kanarialle, vaikka treenileirin merkeissä, puitteet on niin upeat triathlontreeniä ajatellen.

Rauha tuli taloon

Ihan kun niitä rautoja ei olisi ollut tulessa jo riittämiin.

No, onneksi tämä tuore lisäys ruokakuntaan ei ole yksinomaan minun vastuullani. Tai niin minulle ainakin vakuuteltiin.

Nämä maailman suloisimmat tassut kuuluvat Rauhalle. Hän syntyi 4 sisaruksen kanssa maailmaan joulukuun 18. päivä. Viime lauantaina hänet haettiin kotiin.

Rauha on Amerikankarvatonterrieri. Rotu on Suomessa suhteellisen tuore, Kennelliitto hyväksyi rodun vasta jokunen vuosi sitten. Tähän rotuun päädyttiin, koska halusimme pienen, aktiivisen koiran, jonka turkki on helppohoitoinen. Russeli olisi tietysti ollut luonteva vaihtoehto myös, koska parsoneista minulla on jo kokemusta. Mutta halusin astetta rauhallisemman rodun, joka tulisi varmemmin toimeen lasten kanssa.

Valinnan tueksi teimme myös rotutestin ja se oikeastaan sitten sinetöi rotuvalinnan. Aloimme etsiä tietoa rodusta ja kasvattajista. Löysimme sopivan kasvattajan, jonka sijoituskoira oli juuri saanut 5 pentua.

Näistä pennuista meille ehdotettiin Rauhaa. Kävimme katsomassa pentuja ja niinhän se Rauha sitten valloitti kaikkien sydämet. Rauhalla oli nimikin jo valmiina, eikä sitä haluttu enää vaihtaa, vaikka vaihtoehtojakin mietittiin.

Niin Rauha sitten tuli määrittelemään arkeamme uusiksi. Hän on kyllä kotiutunut todella hienosti ja reippaasti. Minä yritän nyt myös löysyttää vähän kravattia ja antaa muillekin perheenjäsenille vastuuta Rauhan kasvattamisesta. Se on muuten tosi vaikeaa, kun on tällainen kontrollifriikki. Ihan hirveästi tekisi mieli olla koko ajan vahtimassa, että miten koiran kanssa ollaan ja miten sitä pitää missäkin tilanteessa käsitellä. Kyllä ne muutkin osaa ja pärjää. Sitä mantraa olen hokenut itselleni jatkuvasti viimeiset pari päivää 😀

Ja onhan se kieltämättä helpompaa, kun on innokkaita hoitajia, jotka mielellään kiirehtivät koulusta kotiin leikittämään Rauhaa. Aiemmin ei ollut tällaista luxuspalvelua. Pitää toivoa, että into jatkuu vielä siinäkin vaiheessa, kun kuvioon astuvat lenkittäminen ja muut aikuisen koiran hoitoon liittyvät rutiinit.

Rauhan puuhia voi seurata myös Instagramissa.

Sydäntalven syleilyssä

Ainakin täällä Kaakonkulmalla on saatu nauttia oikeasta talvesta. Lunta ja pakkasta on riittävästi. Tekisi mieli sanoa, että riittää jo – molempaa lajia – mutta en sano. Kyllä tämä loskan, räntäsateen ja pimeyden voittaa.

Kuva on viime lauantain hiihtolenkiltä. Hiihtämisestä ei tahtonut tulla mitään, kun vähän väliä piti pysähtyä ihastelemaan peltojen yli levittäytyvää maisemaa.

Juuri ennen joulun Lapinreissua hankin pitokarvasukset. Voin kyllä suositella vastaavia tällaiselle itseni kaltaiselle satunnaiselle sunnuntaihiihtelijälle, joka ei viitsi nähdä vaivaa suksien voitelun eteen. Suksien valinta kannattaa tehdä huolella, koska suksien jäykkyyksissä on eroja. Eli pelkän pituuden ja painon perusteella ei kannata suksia ostaa, vaan niitä kannattaa vähintään testata niillä kaupan testereillä.

Pahoittelut epämääräisestä kuvauksesta, en itsekään tajua asiasta paljoakaan, mutta nämä ovat jo kolmannet ”pertsat” ja ensimmiset, jotka oikeasti toimivat minulla. Sovitin ainakin 5 erilaista paria, ennenkuin löytyi (myyjän mielestä) sopivat ja hän oli oikeassa. Noilla suksilla on helppo hiihtää!

Vuoden ensimmäiset

Olen ehtinyt tänä vuonna jo vähän neuloakin. Tämä pipo tosin valmistui pääosin jo viime vuoden puolella, mutta valmiiksi se tuli vasta tänä vuonna, joten menkööt tämän vuoden tilastoihin.

Malli on omasta päästä, lanka Novitan 7 Veljestä. Pipo meni lahjaksi ystävälle.

Viime tingassa valmistui tämä pienen prinsessan myssy, automatkalla ristiäisiin, jotka pidettiin pääkaupunkiseudulla. Malli on Novitan sivuilta, lanka samaisen tehtaan Baby merinoa. Yksi kerä ei ihan riittänyt nauhoihin, joten ne jäivät pois. Tein keskimmäisen koon mukaan, mutta myssystä tuli silti tosi reilun kokoinen. Ehkä se pääsee käyttöön sitten hieman myöhemmin.

Mutta mikä tärkeintä, sain kunnian ryhtyä kummiksi tälle pienelle ihmisen alulle ❤

Ristiäismekko on muuten äitini tekemä, se on ollut käytössä meillä sisaruksilla sekä nyttemmin heidän lapsillaan. Ehkä se joskus päätyy vielä heidän lapsiensa ristiäisiin.

Throwback vuoteen 2018

Blogi on ollut tauolla hetken, joten ehkä on hyvä luoda pieni katsaus menneeseen vuoteen. Näin on ehkä helpompi päästä juoneen mukaan.

Vuosi 2018 oli melkoinen tapahtumien vyöry. Tämä avautui itsellenikin kunnolla vasta, kun aloin selata puhelimen kuvia. Alkuvuosi sentään mentiin melko seesteisissä tunnelmissa. Kesää kohti tahti sitten vähän kiihtyi. Yritän pitää tämän lyhyenä, kuvat saavat puhua puolestaan.

Tammikuu

Tammikuussa sisustin omaa citykotia ja totuttauduin uudenlaiseen arkeen yksin. Kävin lenkillä uusissa maisemissa.

Helmikuu

Helmikuu meni hyvin samoissa tunnelmissa, kuin tammikuu. Talvi antoi parastaan ja kulutin paljon hiihtolatuja.

Sain näemmä neulottuakin jotain, yhtään en muista, että mihin tai kenellä nämä sukat päätyivät.

Maaliskuu

Maaliskuussa juoksulenkit alkoivat pidentyä ja säännöllistyä. Olin tuossa vaiheessa ilmoittautunut jo Tukholman maratonille ja Jungfraun maratonille.

Sain valmiiksi virkatun maton. Malli on Aura. En osannut lukea ohjetta ihan oikein, koska matto vähän kupruilee. Lisäilin varmaan jossain kohtaa liikaa silmukoita.

Huhtikuu

Huhtikuussa ei enää tarvinnut lenkkeillä yksin ❤

Toukokuu

Toukokuussa lomailin Mallorcalla. Tuo kuva kertoo kaiken sen ajan fiiliksestä 🙂 Mallorca oli kiva lomasaari, siellä riitti nähtävää ja koettavaa. Lämpöäkin oli sopivasti, vaikka toukokuussa helle helli enemmän Suomessa, kun välimerellä.

Toukokuussa osallistuin kahteen puolimaratoniin, tässä ollaan Helsinki City Runille lähdössä. Alkukuusta testasin kuntoa Saimaa puolimaratonilla.

Kesäkuu

Kesäkuun alussa juoksin helteisen maratonin Tukholmassa. Pääsin maaliin, ajasta ei jäänyt jälkipolville paljon kerrottavaa. Kiva reissu oli ja hyvin järjestetty tapahtuma.

Kesäkuussa myös piipahdettiin ihailemassa Kolin kansallismaisemaa…

…rentouduttiin mökillä…

…sekä treenattiin seuraavaa koitosta varten.

Heinäkuu

Heinäkuu toi mukanaan suuren surun…

…mutta myös paljon kauniita hetkiä.

Heinäkuussa otin ensimmäistä kertaa tuntumaa siskon maantiepyörään. Siitä se ajatus sitten läksi. Ensi heinäkuussa – jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – osallistun triathlonille Joroisissa.

Loppukuussa ylitin maaliviivan 21,1 km kohdalla Hämeenlinnassa. Helle ”helli” tälläkin kertaa juoksijoita.

Elokuu

Elokuu oli lämmin ja lempeä, siihen mahtui paljon kauneutta, haikeutta ja luopumista.

Syyskuu

Syyskuussa koitti jännittävä matka Sveitsin alpeille.

Jungfrau-marathon oli yksi elämäni hienoimpia kokemuksia. Pääsin maaliin n. 6 tunnissa. Maratonin lähtö oli 570 metrin korkeudessa maali 2300 metrissä, joten nousua oli ihan riittävästi. Reitti oli todella kaunis, ei ihme, että Jungfrau-maratonin sanotaan olevan maailman kaunein maratonreitti.

Loppukuusta kävimme Repoveden kansallispuistossa. Ehdimme päiväreissulla koluta vain puiston pohjoisosaa, joten nähtävää jäi vielä.

Lokakuu

Lokakuussakin riitti vielä lämpöä ja näemmä virtaakin. Tässä kavutaan mäkeä X-run -maastojuoksutapahtumassa Rauhan maastoissa.

Lokakuussa teimme päiväretken kotiseudun luontokohteisiin Kummakivelle ja Haukkavuorelle, josta kuva on.

Marraskuu

Marraskuu kiepautti arjen jälleen uusiksi. Ensimmäisessä kuvassa esiintyvät paperipallot löysivät paikkansa yhteisestä kodista.

Joulukuu

Joulukuussa pääsimme esittämään vuoden mittaan harjoiteltua parirengasesitystä paikalle pakotetuille saapuneille läheisille. Olo oli kuin lapsena koulun joulujuhlassa, jännitti ihan hirveästi. Olen harrastanut rengastrapetsia pari vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen esiintymisemme. Onneksi oli luottopari tukena ja turvana, yksin en olisi selvinnyt.

Joulunajan vietimme Levillä tunnelmallisessa vuokramökissä.

Vuoden viimeisenä päivänä kipusimme Kätkätunturille, josta avautui upea maisema Leville. Näihin tunnelmiin oli hieno päättää vuosi 2018.

Uusi alku (taas)

Uusi vuosi, uusi alku. Edellisestä postauksesta on hetki kulunut. Kolme vuotta melko tarkalleen.

Tässä välissä on niin sanotusti ehtinyt Vuoksessa vettä virrata. Olen eronnut, muuttanut naapurikaupunkiin, joutunut luopumaan rakkaista koirista, tavannut miehen, menettänyt äidin, muuttanut taas takaisin syntymäkaupunkiin ja opetellut uudenlaista elämää, johon kuuluu myös jälkikasvua. Tämä kaikki on tapahtunut parin vuoden sisällä.

Tähän pariin vuoteen on mahtunut paljon kaamosta, mutta myös monia kauniita ja valoisia hetkiä. Olen onnekas, kun minulla on perhe ja ystäviä, jotka ovat kannatelleet vaikeimpina hetkinä. Olen onnekas, kun olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa on hyvä olla.

Ajattelin, että perustaisin taas uuden blogin. Sitten päätin kuitenkin jatkaa tästä. Perustin tämän blogin alunperin koirien kuulumisille, mutta sitten aihepiiri laajeni ja rönsyili. Blogi kasvoi ja kehittyi, välillä taantui ja sitten taas heräsi eloon. Annetaan sille siis vielä mahdollisuus. Siinä näkyy eletty elämä. Se on hassu ja vähän nolo. Mutta niin se on elämäkin välillä, aina ei mene niinkuin Strömsössä.

Muutin blogin otsikon ja päivittelin sitä hiukan. Editoin muutamaa edellistä postausta, koska niissä olevat linkit eivät johtaneet enää minnekään. Muuten jätän vanhat postaukset elämään omaa elämäänsä. Ehkä niitä on mukava sitten joskus vanhana lukea ja yrittää ymmärtää omia mielenliikkeitään.

Aika näyttää, että saanko aikaiseksi ponnistaa blogin taas jaloilleen. Mikäli niin käy, niin saatte lukea yhtä sekavia sepustuksia, kuin aiemminkin. Punaisen langan päätä ei vieläkään ole löytynyt, vaan lankakerät ovat yhä iloisesti sekaisin.

Iloa ja valoa päivääsi!

Joulun ajan askarteluja

Innostuin joulukuussa paperinaruaskartelusta. Neuloin paperinarusta pari krassia.

Ensimmäiseksi syntyi tämä. Paperinaru löytyi edullisesti Prisman rakennusosastolta. Neuloin vaan paksuilla puikoilla suorakulmion, ompelin päät yhteen ja käärin rullalle. Rullan sisälle laitoin patterivalot, muuta tukea ei tarvittu, naru on niin jäykkää, että se pysyy hyvin muodossaan.

Tähän version käytin askartelukaupasta löytynyttä paperinapua. Tästä tuli ilmavampi.Sisään laitoin niin ikään askartelukaupasta löytyneen tukirenkaan. Löysin tähän kivat Sirius-merkkiset valot, joiden johto ja patterikotelo ovat huomaamattomat.

Sitten tein vielä muutaman paperipallon. Nämä syntyivät kieputtamalla paperinarua ilmapallon päälle. Liimana käytin ihan tavallista askarteluliimaa.

Näistä tuli kivoja joululahjoja ja koristeita omaan kotiin.

Tuli tarve avautua

Bööö! Tuli tarve alkaa taas kirjoittaa.

Tein jo postauksen vanhaan Vuodatuksen blogiin, mutta tulinkin toisiin ajatuksiin sen blogin elvyttämisestä. Jotenkin ei vakuuta, jos ko. alustan ylläpidon viimeisimmät päivitykset Facebookissa ovat yli vuoden takaisia. Menetin jo kerran ison kasan kuvia blogiavaruuteen sieltä blogista, enkä halua löytää itseäni taas siitä tilanteesta, jos nyt innostun kirjoittelemaan.

Tämä blogi on sekava ja poukkoileva aiheiltaan. Ajattelin poistaa noita noloja ”fitness”-kirjoituksia, koska ne ovat, no, noloja. Mutta toisaalta, se oli sellainen elämänvaihe.

No, ei tämä tästä varmaan selkeämmäksi muutu, mutta lupaan ettei täällä enää jauheta raejuustosta tai rahkasta.

Mistä täällä sitten jauhetaan?

• Neuleista varmaan silloin tällöin, kun niitä harvakseltaan valmistuu
• Koirista, jos niistä sattuu saamaan hellyttävää kuvamateriaalia
• Juoksusta, jos vielä saan aikaiseksi johonkin tapahtumaan treenata
• Joogasta, koska olen taas onnistunut ottamaan sen osaksi elämääni
• Jne.

Katsotaan kuinka tätin käy. Jos tänne nyt joku eksyy, niin tervetuloa jälleen seuraamaan superjännittävän elämäni käänteitä 😉

 

Forester Socks

Kesä. Loma. Helle. Ah, minä nautin 🙂 Lomalla on ollut aikaa myös neulomiselle pitkästä aikaa.

Uusimmassa Interweave Knitsissä oli hauska sukkaohje, jossa sukan neulominen aloitettiin keskeltä jalkapohjaa.

Pakko oli heti testata uutta sukanneulomistapaa.

Malli: Forester Socks by Betty Salpekar (Interweave Knits summer 2014), lanka: Filo Blu Triathlon print, vähän toista kerää, eli n. 55 g. Puikot 2,25 mm. Alkuperäisessä ohjeessa varret ovat pidemmät.

Nämä oli ihan kiva neuloa, mutta eivät istu kovin hyvin ainakaan minun jalkaan.