Yleistä höpinää

Blogaaminen on in

Istuin tänään taas vaihteeksi sosiaalisen median koulutuksessa. Olen ammattini puolesta osallistunut aika moneen some-koulutukseen. Vaikka kyseessä on niinkin tuore ilmiö, kuin sosiaalinen media, niin aika paljon on koulutuksien sisältö muuttunut muutaman vuoden aikana.

Tänään käsittelimme asiaa sekä ulkopuolisin, että oman talon väen silmin. Paljon uutta ja hyödyllistä kotiinviemistä ja ajattelun aihetta läksi taas mukaan, mutta yksi hassu asia jäi erityisesti mieleen. Esiin nousi kovasti kiinnostava ilmiö: blogaaminen. Nyt yrityksiä kehotetaan perustamaan omia blogeja. Blogit voivat olla yrityksen virallisia, tai työntekijöiden ylläpitämiä epävirallisempia blogeja.

Kun on itse blogannut enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo vuodesta 2006, ei blogi-ajatus tuntunut aluksi kovinkaan tuoreelta idealta, mutta nyt siihen on tullut ihan uusi näkökulma yhtäkkiä. En usko, että kovin moni työnantaja vielä vuosi-pari sitten olisi uskaltanut kehottaa työntekijöitään perustamaan blogeja ja ”huutelemaan” verkossa työnantajan asioista, mutta nyt se yhtäkkiä onkin suorastaan toivottavaa.

Itse en kyllä ihan heti uskaltaisi lähteä blogaamaan työnantajani piikkiin, mutta onneksi minulla on rohkeita kollegoita, kuten Anna, Jaana ja Mira-Bella.

Ja kyllä, tämä ei ole piilomainontaa, vaan ihan rehellistä työnantajan kehumista rohkeasta linjanvedosta avoimuuden suuntaan 🙂

Ensi kerralla palaan ruotuun ja lupaan kirjoittaa jotain vähemmän kaupallista.

Yksi vastaus artikkeliiin “Blogaaminen on in

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s